SWiPE-tutkimuskonsortion päätösseminaari, 16.8.2019

SWiPE järjestää yhdessä Turun työtieteiden keskuksen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun sekä Työterveyslaitoksen kanssa neljännen työn ja työelämän tutkimuksen WORK-konferenssin 14.-16.8.2019 Helsingissä Finlandia-talossa. WORK2019-konferenssi huipentuu SWiPE-konsortion päätösseminaariin, joka järjestetään konferenssin yhteydessä perjantaina 16.8.2019 Finlandia-talossa. Päätösseminaarissa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja sekä esitellään hankkeessa tehtyjä tutkimuksia ja niiden tuloksia. Tilaisuuden tarkempi sisältö ja ohjelma julkaistaan kevään aikana. Lisätietoja monitieteisestä, kansainvälisestä WORK-konferenssista … Continued

SWiPE-tutkijat keskustelevat alustatyöstä uusimmassa Workcast – Matkalla töihin! -podcastissä

SWiPE-tutkijat Seppo Poutanen, Petri Rouvinen ja Laura Seppänen keskustelevat uusimmassa Workcast – Matkalla töihin! -podcastissa alustataloudessa tehtävästä työstä, joka läpi leikkaa useita SWiPE-konsortion tutkimuksia. Arjen äänenä Workcastissä kuullaan eurooppalaisten alustatyöntekijöiden ja freelancereiden edunvalvojaa Marco Torregrossaa, joka on myös itse freelancer. Alustatyö, digitaalisilla alustoilla tarjottava työ, jossa ostajat ja myyjät kohtaavat virtuaalisilla työmarkkinoilla, on vielä usein … Continued

Mervi Hasun työryhmälle Norjan tutkimusneuvoston tutkimusrahoitus

Oslon yliopistossa apulaisprofessorina toimiva SWiPE-tutkija Mervi Hasu on työryhmineen saanut Norjan tutkimusneuvoston (The Research Council of Norway) rahoituksen Changing competence requirements in public services: consequences of digitization in general and highly specialized work -hankkeelle. Hankkeessa tutkitaan digitalisaation vaikutuksia terveydenhuollon työtehtäviin, osaamiseen ja työssä oppimiseen. Mervi Hasu toimii hankkeen varajohtajana. Hanketta johtaa professori Monika Nerland Oslon yliopiston kasvatustieteen laitokselta, jossa … Continued

SWiPE Uutiskirje on julkaistu

SWiPE-tutkimuskonsortion vuoden 2019 ensimmäinen uutiskirje on julkaistu! Uutiskirjeessä käsitellään alustataloutta ja alustatyötä koskevia tutkimustuloksia sekä useita SWiPEn kevään ja ensi kesän aktiviteettejä. Uutiskirjeessä esitellään myös työmarkkinajohtajien Jarkko Elorannan, SAK, Sture Fjäderin, Akava, Antti Palolan, STTK, sekä Jyri Häkämiehen, EK, ajatuksia alustataloudesta, digitalisaation yleistymisen myötä tarvittavasta osaamisen kehittämisestä sekä digitaalisten alustojen mahdollisuuksista edentää työn kysynnän ja … Continued

Aikani Harvardissa

Leveä Charles-joki erottaa, juuri ennen Atlanttiin virtaamistaan, Bostonin kaupungin Cambridgen kaupungista. Cambridgen puolelle Charlesia kääntyy mm. Massachusetts Avenue, yksi Suur-Bostonin pääväylistä. Siellä se yhdistää MIT:n (Shanghain yliopistolistauksen mukaan 4. paras yliopisto maailmassa vuonna 2018) ja Harvardin (samalla listalla ykkössijoitus). MIT:n vanhan päärakennuksen lähellä voi esimerkiksi ihailla arkkitehti Eero Saarisen 1950-luvulla toteuttamaa kappelia ja auditoriota ennen … Continued

Kuuntele nyt! Uusimmassa Workcastissä keskustellaan maahanmuuttajien työllistymisestä ja yrittäjyydestä

Projektitutkija Satu Aaltonen SWiPE-tutkimushankkeesta ja Polkuja työhön -hankkeen maahanmuuttajia koskevan osion projektipäällikkö Anu Yijälä keskustelevat tämän viikon Workcastissä siitä, miten Suomeen tulevat maahanmuuttajat saadaan mukaan työelämään, miten heistä tulee yrittäjiä ja minkälaista tukea he tarvitsevat työllistymis- ja yrittäjyyspoluillaan. Arjen ääni -haastattelussa kuulemme yrittäjä Edem Agbekey-Taylorin ajatuksia. Tutkimustulokset saavat vahvistusta käytännön tasolla Ghanasta alun perin Suomeen … Continued

Tiede kohtaa vaalit -tilaisuuksissa tutkijat ja kansanedustajaehdokkaat kohtaavat 30.1.–8.2.2019

Strategisen tutkimuksen ohjelmat järjestävät tammi-helmikuussa neljä keskustelutilaisuutta, joissa jokaisessa neljä aiheeseen perehtynyttä tutkijaa ja neljä eri puolueiden kansanedustajaehdokasta keskustelevat ajankohtaisista teemoista. Ensimmäinen Tiede kohtaa vaalit- tilaisuus, Osallistuminen ja maahanmuutto, järjestetään keskiviikkona 30.1. klo 15.00–17.00 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla, Runeberginkatu 14–16. Tilaisuutta voi seurata livenä myös verkossa. SWiPE on mukana ensimmäisessä keskustelutilaisuudessa ja SWiPE-tutkimushanketta edustaa yrittäjyystutkija Satu Aaltonen, … Continued

Workcast – Matkalla töihin -podcastien sarjassa puhutaan työstä

Työterveyslaitoksen ja Strategisen tutkimuksen työtä ja hyvinvointia tutkivien kahdeksan ohjelman ja niiden tutkimushankkeiden tuottamassa Workcast – Matkalla töihin -podcastien sarjassa puhutaan työstä. Kukin Workcast alkaa Arjen ääni -haastattelulla, joka johdattaa keskusteluun hankkeeseen liittyvistä tutkimustuloksista. Ensimmäisessä Workcastissä keskustellaan Taidot työhön -tutkimushankkeen tuloksista ja pohditaan, minkälaisia haasteita työn keskiura tuo tullessaan. Ensimmäisessä Workcastissä, Keskiuran katsaus, keskustelemassa ovat … Continued

Strategisen tutkimuksen uutiskirje, tammikuu 2019

Strategisen tutkimuksen tammikuun uutiskirje on ilmestynyt. Lue uutiskirjeestä muun muassa ajankohtaisista Strategisen tutkimuksen tapahtumista, kuten 14.2. pidettävästä Ratkaisuja tieteestä -tilasuudesta ja 30.1. alkavasta Tiede kohtaa vaalit -keskustelusarjasta.

WORK2019 konferenssin abstraktihaun määräaikaa jatketaan 31.1.2019 saakka

​Useista tiedusteluista johtuen WORK2019 konferenssin abstraktihaun määräaikaa on päätetty jatkaa: uusi deadline on 31.1.2019. Konferenssin teema ”Real Work in the Virtual World” sisältää yli 20 työryhmää työn ja työelämän tutkimuksen aloilta. Tutustu teemaan ja työryhmiin tarkemmin konferenssin sivuilla www.work2019.fi. Tarkemmat ohjeet submittaukseen sekä linkki järjestelmään löytyvät konferenssin sivuilta www.work2019.fi/submission. Lisätietoja konferenssista voi kysyä osoitteesta work2019@utu.fi. Konferenssin järjestäjinä toimivat SWiPE-tutkimuskonsortion kanssa yhteistyössä Turun työtieteiden keskus, … Continued