Turun yliopiston vuoden 2016 yrittäjyystekona palkitulla Startup-kurssilla olen havainnoinut, miten opiskelijat ideoivat, testaavat ja tuovat markkinoille uusia liikeideoita. Samalla olen oppinut heiltä enemmän ihmisen toiminnasta, inhimillisestä tekijästä, kuin yrittäjämäisestä toiminnasta. Opiskelijoiden välinen vuorovaikutus ja toisten ymmärtäminen usein ennakoi tiimin onnistumista enemmän kuin tiimin kehittelemä liikeidea. Mutta valmistaako tämä heitä työelämään? Toivon niin.
Työn tekemisen tavat muuttuvat
On helppo perustella, että tänään luodut yritykset näyttävät ikääntyneinä täysin erilaisilta kuin nykyiset yritykset. Niiden vain täytyy olla erilaisia. Uuden aallon työntekijöille työ ja työtä tarjoavat organisaatiot ovat vain välineitä omien tavoitteiden saavuttamiseen.
Maailman talousfoorumin (WEF) raportti työpaikkojen tulevaisuudesta korostaa työn luonteen ja joustavuuden muutosta. Tällä hetkellä nämä määritellään työpaikoilla tapahtuvina uudistumisina, jotka hyödyntävät erilaisia alustoja, kuten etätyötä, yhteistyöskentelytiloja ja osaamisen vuokraamista. Näiden vaikutuksesta yritykset tarvitsevat enää vain vähemmän täysipäiväisiä työntekijöitä ja pysyviä toimintoja. (WEF, 2016).
Yritysten ei enää välttämättä tarvitse ”omistaa” henkilöstöään, vaan ne voivat hankkia osaajia tarpeeseen jopa kilpailukyvylleen kriittisiin toimintoihin (Ismail, 2014). Työaika ja -paikka menevät perinteisen merkityksensä ja ero työn ja vapaa-ajan välillä hämärtyy. Jos tämä on työn tekemisen realismia, mitä nykyisten yliopisto-opiskelijoiden tulisi hallita, kun he siirtyvät työelämään?
Inhimillisessä tekijässä on kyse vuorovaikutuksesta
Yksi kiehtovimmista äkkäyksistäni kumpuaa havainnoista siitä, miten tärkeitä ihmisten välinen kommunikointi ja toisten päätöksenteon ymmärtäminen ovat. Epäilen, että tällaista osaamista ei voi siirtää koneelle, algoritmille, vaan se on meidän ihmisten juttu. Kutsunkin sitä inhimilliseksi tekijäksi.
Inhimillinen tekijä on kyky kommunikoida ja ymmärtää muita. Inhimillinen tekijä on osoittautunut erityisen tärkeäksi silloin, kun tekeminen ei suju tai kohtaa epäonnistumisen. Tällaiset hetket yllättävät, mutta ne osoittavat, miten alkuvaiheen organisaatio, start-up, toimii tai onko tiimi kykenevä pyrkimään kohti tavoitettaan. Silloin ei ole vielä oleellista, toimiiko algoritmi, miellyttääkö logo tai onko prototyyppi sininen vai punainen.
Jos inhimillistä tekijää ei ole, tiimi katoaa olemasta riippumatta siitä, miten erinomainen sen liikeidea on. En siis tarkoita, että eri mieltä ei saa olla, vaan sitä, että eri mielipiteetkin pitää osata jakaa muille. Keskellä lumetonta talvea havaintoni vahvistuivat Petri Holmenin, Lyytin toimitusjohtajan, esityksessä, jossa hän elävästi argumentoi yrityskulttuurin tärkeimmän mittarin olevan ihmisten välinen toiminta silloin kun asiat ovat pielessä. Siinäpä on tärkeä oppi.
Inhimillinen tekijä hoitaa epävarmuuden viiltäviä haavoja
Entäpä jos yliopistoissa yhä uskotaan pitkiin työuriin ja funktionaalisiin organisaatiorakenteisiin? Pysyvyyteen ja sen sellaiseen. Mihin se valmistaa opiskelijoita?
USA:ssa tehdyssä selvityksessä ilmeni, että rekrytoijat vaalivat kriittistä ajattelua, tiimityö- ja kommunikointitaitoja yli muiden (Kavanaugh, 2017). Tätä tukee myös Maailman talousfoorumin arvio tulevaisuuden työelämätaidoista: Ongelmanratkaisu- ja sosiaaliset taidot (WEF, 2016). En epäile pätkääkään, etteivätkö sivistysyliopiston perimmäisiin tavoitteisiin kirjatut piirteet jalostuisi opintojen aikana työelämätaidoiksi. Jos nämä ovat tarvittavat taidot ja samalla arvioidaan, että yritykset palkkaavat aina vain vähemmän pysyviä työtekijöitä, niin mitä jää jäljelle? Epävarmuutta?
Jos epävarmuudesta (jos vähän kaikki on epäselvää) tulee normi (se lakkaa olemassa epävarmuutta), auttaako inhimillinen tekijä, muiden ymmärtäminen? Ehkä. Jos epävarmuuden vallitessa on kyvykäs ymmärtämään, miten ja miksi ihminen toimii niin kuin toimii ja osaa sen vielä jakaa, epävarmuus vähenee. Aiemmin mainitsemallani Startup-kurssilla opiskelijat altistuvat tilanteisiin, joista selviää taivuttamalla omaa osaamistaan yhdessä tiimin muiden jäsenten kanssa. Yksin he eivät välttämättä löytäisi ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin tai sietäisi sitä, että lähes kaikki on epävarmaa, mutta yhdessä kyllä. Tämä ilmentää inhimillisen tekijän merkityksen. Saako tällaisen mahtumaan yliopiston opintotavoitteisiin, jos me, jotka sitä suunnittelemme, emme siedä epävarmuutta laisinkaan?
Lähteet:
Chamberlain, A. (2017) What Matters More to Your Workforce than Money. https://hbr.org/2017/01/what-matters-more-to-your-workforce-than-money, accessed 20.1.2017.
Ismail, S. (2014) Exponential Organizations: Why new organizations are ten times better, faster, and cheaper than yours (and what to do about it). Diversion Books.
Kavanaugh, J. (2017) Are MBA Programs Preparing Students for Success? http://jeffkavanaugh.net/mba-programs-preparing-students-success/, accessed 18.1.207.
World Economic Forum, WEF (2016) The Future of Jobs. http://reports.weforum.org/future-of-jobs-2016/, accessed 18.1.2017.
Kirjoittaja: Pekka Stenholm on erikoistutkija SWiPE-hankkeessa.
Lue lisää Pekka Stenholmin osaamisalueista ja työstä tutkijana.