On marraskuinen perjantai-iltapäivä. Istun junassa matkalla Tampereen pohjoismaisilta työelämän tutkimuspäiviltä kohti Turkua ja kotia. Kuulokkeissa Kuningasidea laulaa ”Oon balanssis kun mull o sopivasti epätasapainoo…”, mikä saa ajatukset palaamaan kuultuihin keskusteluihin työelämän epävarmuudesta ja prekarisoitumisesta.
Muutospuhe ainakin on pysyvää
Koko oman akateemisen pätkätyöurani ajan retorinen hätä epätyypillisten työsuhteiden ja epävarmuuden lisääntymisestä suomalaisessa työelämässä on kasvanut. Teema oli vahvasti esillä jo opinnoissani. Tein proseminaarityöni vuonna 1994 yritysten työvoimapoliittisista joustostrategioista. Työ julkaistiin Turun työvoimapiirin julkaisussa Palkkatyöyhteiskunnan kriisin ilmenemismuotoja ja niiden ratkaisuehdotuksia (Leimu & Marttinen 1996). Palkkatyöyhteiskunta eli tuolloin 90-luvun laman jälkeisestä kriisiä. Teoreettisena pohjana oli John Atkinsonin Flexible firm model, joka puolestaan juonsi juurensa jo thatcherismin ja Britannian rakennemuutoksen ajoille, 1980-luvulle.
Muutospuhe ainakin on pysyvää, mutta onko sille katetta? Tutkimuspäivien mainiossa kutsuvierasluennossaan Anna-Maija Lehto Tilastokeskuksesta kävi tilastojen valossa läpi suomalaisen työelämän muutoksia ja ominaisuuksia neljän viime vuosikymmenen ajalta. Vuoden 2013 työolotutkimuksen mukaan työntekijät kokevat enemmän epävarmuutta kuin koskaan.
Toisaalta työntekijät ovat nykyisin tyytyväisempiä työhönsä kuin aiemmin. Osa- ja määräaikaisten työsuhteiden määrässä ei ole tapahtunut mitään räjähdysmäistä muutosta viimeisten vuosikymmenten aikana. Määräaikaisten työsuhteiden osuus on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana pysynyt noin 15 prosentissa ja osa-aikaisten osuus kasvanut noin neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 1997 (10,4%) vuoteen 2015 (14,6%) (Tilastokeskuksen työvoimatutkimus). Perinteisillä epätyypillisen työn mittareilla mitattuna työmarkkinoiden epävarmuus ei välttämättä ole kovin paljon lisääntynyt.
Onko epävarmuus Z-sukupolven uusi normaali?
Alustatalouden työt ovat pääasiassa keikkahommia ja potentiaalisia epävarmuuden lähteitä. Näyttää siltä, että alustatalous lisääntyy muun maailman perässä Suomessakin. Kiintoisaa on, johtaako se negatiiviseksi koetun epävarmuuden lisääntymiseen, kuten vanha, teollisen työn perinteestä kumpuava prekariaatti-keskustelu väittää. Vai voisiko olla, että nykyisin työuraansa aloittelevalle Z-sukupolvelle epävarmuus on uusi normaali? Ja balanssissa olemiseen vaaditaan aimo ripaus epätasapainoa, kuten Kuningasidea laulaa?
X-sukupolven edustajana tekee kuitenkin mieli muistuttaa, että epävarmoja työsuhteita on helpompi sietää ja niistä seuraa vähemmän henkistä epätasapainoa, kun ympärillä on rakenteita, jotka toimivat puskureina ja pehmusteina. Oli pehmusteena sitten ympäröivä yhteiskunta tai oma perhe. Työelämän joustojen mahdollistaminen turvaverkostoa vahvistamalla on ideana myös Tanskan työsuhde- ja työttömyysturvan ns. flexicurity-mallissa (flexibility + security).
Oli sitä epävarmuutta ennenkin
Jatkuvan muutospuheen ja epävarmuudella pelottelun taustalla on yhteiskuntatieteilijöiden (ymmärrettävä) halu tunnistaa kulloisestakin ajasta tekijöitä, jotka ovat uusia ja mullistavia. Isäni lempi-iskelmässä Olavi Virta lauloi, että ”nimet muuttuu vain ja niillä peitetään, ettei mikään muutu lain, ihminen säilyy entisellään” ja välillä mietin, onkohan se näiden uusien mullistusten kanssa monesti näin. Tehtiin sitä keikkahommia yrittäjämäisellä asenteella ennenkin. Mieleen tulee esimerkiksi historiantuntien ja omien isovanhempien tarinat edellisen vuosisadan vaihteen tilattomasta väestöstä. 150 vuotta sitten tilaton väestö muodosti Suomen suurimman yhteiskuntaluokan, mutta vuoteen 1906 asti he olivat ilman äänioikeutta ja näin yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolella. Elanto heillä muodostui useista lähteistä, joita nykypäivänä kutsuttaisiin keikkahommiksi, eikä tukiverkostona ollut perheen varallisuutta tai julkista sosiaalihuoltoa.
Ehkä sittenkin jotain uutta?
Netti, sosiaalinen media ja tekoäly ovat aidosti uusia mausteita tähän soppaan. Niiden myötä myös käsitykset tasa- ja epätasapainosta sekä varmuudesta ja epävarmuudesta muuttuvat. Muodostuuko turvaverkkokin ehkä sitä kautta? Nämä suuret kysymykset mielessä tulen seuraamaan SWiPE-tutkimuksen löydöksiä. Mitähän kaikkea asiasta tiedämme hankkeen loputtua?
Kirjoittaja: Satu Aaltonen työskentelee projektitutkijana Turun yliopisto kauppakorkeakoulun yrittäjyyden yksikössä. Lue lisää Sadun työstä ja tutkimuksesta täältä.